tiistai 24. toukokuuta 2016

Kierrätysastiasta Askartelupöydälle

Olen pahoillani postauksen viivästymisestä. Oli tarkoitus että saisitte uutta luettavaa lauantaina 14.5. mutta jouduin edellisenä torstaina viemään rakkaan omaiseni sairaalaan ja koska ajatukseni pyörivät sen ympärillä täysin koko viikonlopun, ei ollut voimavaroja tulla postaamaan. Yritinpä sitä seuraavana viikonloppuna tilanteen hiukan rauhoituttua ruveta kirjoittamaan postausta ja rakas blogger ei antanut minun lisätä kuvia teksteihin.. En meinannut löytää syytä siihen mistään (enkä itse asiassa löytänyt muuta kuin että koneelleni oli asettunut Adware-softa joka työnsi mainoksia joka väliin.. Ärrrkeleen hakkerit ja muut haittaohjelmien keksijät!!) Nyt tilanne on vakautunut jonkin verran enkä ole enää jatkuvassa paniikissa omaiseni puolesta JA tuo likainen haittaohjelmakin löytyi pienen etsinnän jälkeen (ja tietenkin poistettiin koneelta kiireesti) joten nyt jatketaan askartelutarvike-trilogian toiseen osaan. VIHDOINKIN!

Viimeksi kerroin minun Top 10 askartelutarvikkeista, nyt puhunkin siitä mitä voit kaivaa kierrätysastiasta ja hyödyntää askarteluissasi.

1. Muropaketit, keksilaatikot, maitotölkit

  • Näistä voi itse sitoa art journalin tai muistivihkoja, tehdä lehtien/lehtileikkeiden säilytyskoteloita, voit käyttää niitä altsun sisällä tekstuuria antamaan tai muissa mixed media-töissä




2. Munakennot ja aaltopahvi

  • Itse käytän näitä maali- /liima-alustoina, käteviä myös lasten kanssa askarteluissa. Aaltopahvista voit tehdä kortteja/tägejä, sitoa itse muistivihkoja (tai muita kirjoja) tai käyttää niitä antamaan tekstuuria mixed media-taiteessasi. Aaltopahvista kun repii sen ohuen päällyspaperin pois, se toimii myös hauskana ja halpana leimasimena. Molempia löytyy varmasti joka kodista..




3. Sanomalehdet, aikakausilehdet, mainosposti

  • Nämä kaikki kuvat leikkasin kotiin tulleesta roskapostista. Ajattelin käyttää näitä tulevissa altsu-sivuissani. Sopisivat myös korttien tekoon (linnunpönttö-kuvasta saisi ihanan "Onnea uuteen kotiin-kortin").  Leikkaan lehdistä myös paljon tekstejä art journalia varten. Toimivat myös liimausalustoina.



4. Säilyketölkit ja lasipurkit

  • Erilaiset lasipurkit ovat minulla nauhojen, nappien, mixed media-sälän ja monen muun asian säilytyspaikka. Jos et halua että purkista näkyy läpi mitä siellä on, päällystä se spray-maalilla tai servetti-päällystyksellä. Koristele purkin suu juutti- tai satiininauhalla. Peltiset tölkit voit päällystää tapetilla kuten minä tai käyttää servettiä/kartonkin tai vaikka erilaisia pitsinauhoja. Saat ihania oman näköisiä säilytyspurnukoita. 


5. Kuplamuovi

  • Sopii leimailuhommiin (myös mustella mutta ehkä paremmin maaleilla), voi käyttää antamaan tekstuuria mixed media-töissä ja jos nyt oikein on tuhlaavainen, miksei sillä suojaisi työpöytäänsä maalilta :)




6. Hoitoainepullot & muut suihkepullot

  • Itse ostin Tigeristä parilla eurolla kolme noita pieniä suihkupulloja koska tarvitsin kipeästi vesipulloa (Rangerin Mini Mister oli aivan liian pieni :D) enkä sitten ymmärtänyt kaivella omia jemmojani joista löytyi myöhemmin tämä iso hoitoainepullo joka ajaa saman asian.. Käytän siis tuota pientä suihkupulloa edelleen koska se on riittävä minun tarpeisiini mutta jos on tunne että tarvitsee isomman, nuo hoitoainepullot ovat pelkkää roskiskamaa melkein joka kodissa ja siitä saat hyvän lisän askarteluhommiisi. 




7. Korkit & Vanhat kortit

  • Erinomaisia kuvion tekijöitä ("mark makers") löytyy aivan joka kodista kun avaa silmät.  Hiusmuotoilu-tuotteiden, maito- ja mehutölkkien sekä tussien korkit ovat mahtava apu mitä tulee erilaisten (ympyrä-)kuvioiden tekoon. Käytän toisiaan myös erikokoisia nauloja ja pitkiä cocktail-tikkuja. Kaikenlaiset kortit sopivat myös kuvioiden tekoon, kuten huomasit varmasti postauksessa jossa päällystin ruman sinisen kansion uusiksi.. Sopivat myös liiman, gesson ja vastaavien tuotteiden levitykseen.





8. Servetit

  • Täydellinen tapa häätää "valkoisen sivun pelko" eli aloittaa altsu-sivu päällystämällä se servetillä. Yksiväriseen servettiin voit leimata myös omat kuviosi ja sitten käyttää sitä edellä mainitulla tavalla. Sopivat myös korttien tekoon ja tietysti kaikenlaiseen mixed media-taiteeseen.




9. Remonttitarvikkeet (tapetit, saumateippi, mutterit etc.)

  • Pakko myöntää etten ole vielä päässyt kokeilemaan tuota lasikuitunauhaa, koska uskalsin vasta pari viikkoa sitten kysyä Isännältä luvan sen ottamiseen. Olen katsellut sitä jo vuoden päivät ja miettinyt onkohan se tarpeellinen Isännälle.. Eipä ollut vaan oli matkalla roskiin - ja se sai uuden elämän minun taidetarvike-kokoelmassani. Tuolla saa aivan ihanaa tekstuuria altsun sivuille ja mixed media-tauluun, jonka tekoa aionkin kokeilla jossain vaiheessa. :) 
  • Joiltakin teistä saattaa löytyä myös tapetin kappaleita. Ovat muuten elementissään askarteluhommissa. Postasinkin jo niiden käytöstä altsussani (jos et ole lukenut siitä, pääset tästä katsomaan, mistä on kyse). Sopivat myös korttiaskarteluun vallan mainiosti ja mikäli talossa on lapsia, nämä ovat edullista leikkaa&liimaa-kamaa lasten kortteihin ja muihin askarteluihin.. Tapettikirjoja voi kysellä sisustusliikeistä ja rautakaupoista, antavat vanhaksi menneitä mielellään pois.
  • Muttereita, pultteja, ruuveja ja muita vastaavia löytyy yleensä pyörimästä joka kodin nurkista - älä toki heitä niitä pois vaan käytä ne esimerkiksi mixed media-tauluihin. Muttereilla tulee myös hauskoja kuvioita kun niitä dippaa maaliin ja painaa paperille. ;)






10. Wc- ja talouspaperihylsyt

  • Kuvion tekijöiksi sekä lasten töihin omiaan. Olen myös nähnyt kuinka litistetyistä hylsyistä on sidottu pieniä vihkoja ja tehty tägejä. Junk Journal-askarteluihin täydellisiä. Paloiksi leikattuina  ja yhteen liitettyinä näistä saa myös nättejä tauluja (en ole itse kokeillut mutta kaikkeen sitä netissä törmää ;D)




11. Napit ja nauhat

  • Nappeja ja nauhoja kerääntyy yleensä jokaiselle ja jos niitä ei Sinulta löydy, suosittelen käväisemään kirpputorilla - siellä olen kartuttanut pitsinauha-varastoani melkoisesti. Nappeja minulla on ollut omasta takaa joten niitä ei ole koskaan tarvinnut ostaa. Alemmassa kuvassa nuo musta ja harmaa ohut satiininauha ovat vaatteista leikattuja "henkari-ripustusnauhoja" (inhoan niitä ja leikkaan ne aina pois, muuten tulevat kaula-aukosta kummittelemaan). Säästän nuo nauhat kuitenkin koska niitä on tullut monesti käytettyä erilaisiin projekteihin. Napit käyvät myös sekä altered-töihin että mixed mediaan ja miksei niitä kannata jo olla ihan silloinkin pari jos sattuu paidasta nappi katoamaan ja pitää ommella tilalle uusi..?




Tässäpä tämä postaus oli tällä erää. Toivottavasti kerrot kommenteissa jos sinulla on listaan jotakin lisättävää, koska olen aina valmis kuulemaa uusia ideoita. :)

                Stay Tuned Honey
                         Cee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti