keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pula-aika oli hurjaa

Tässä taannoin rupesin googlaamaan pula-ajasta ja lukemaan artikkeleita sekä ruokaohjeita. On meidän isovanhemmat olleet hurjaa joukkoa kun on oikeasti pärjätty niin vähällä. On suorastaan pakko nostaa heille hattu, en kyllä usko että tällaisena runsauden aikana kyettäisiin samaan. Silloin on hyödynnetty KAIKKI ja kaikesta on saatu ruokaa aikaan (ehkä erikoisin ohjein mutta pääasia että on pysytty hengissä).

Kahvi joka lähti ensimmäisenä säännöstelyyn, jatkettiin (ja myöhemmin korvattiin) paahdetuilla rukiin ja ohran jyvillä sekä voikukan ja maitikan juurilla ja sikurilla.

Paahtaisitko itse näistä kahvia? (kuvan lähde)

Sokeri joka joutui säännöstelyn alle samaan aikaan kahvin kanssa, oli kyllä aikamoinen luksus. Sitä sai kortilla ostettua vain 250g kuukaudessa. Ihmiset kyllä keittivät sitten siirappia sokerijuurikkaista ja käyttivät jonkin verran keinomakeutustuotteita kunnes nekin menivät säännöstelyyn..

Vaatteet ja kengät olivat myös kortilla, kirjaimellisesti. Ostoluvat vaatteisiin piti hakea kansanhuollolta ja ymmärtääkseni sieltä saatu lupalappukaan ei taannut että kauppiaalla olisi mitä myydä.. Lapset eivät saaneet uusia vaatteita vaan heille kaikki tehtiin aikuisten vaatteista ratkomalla ja uudelleen ompelemalla. Löysin netistä jopa kirjoituksen että tyttö oli löytänyt vintiltä kesäkalusteiden päälliset, ratkonut ja pessyt niiden kankaat ja teettänyt itselleen niistä  kesämekon. Ei taida moni tänä päivänä mennä ihan näin pitkälle..
Nahkat käytettiin sotateollisuuden hyväksi joten sitä ei ollut juurikaan saatavilla, näin ollen kengät piti tehdä puusta, pahvista ja paperista (miten nämä ovat toimineet märällä kelillä, sitä ei tarina kerro).

Paperikengät (kuvan lähde)

Löysin myös tarinan tytöstä joka oli ommellut tilkuista nukenvaatteita ja koska lankaa ei ollut, hän käytti neuvokkaasti hevosenjouhia, joita kylän raitilta lumen päältä löytyi.
Koska voi oli niukassa, sitä jatkettiin muussatuilla perunoilla, tehtiin niin sanottua "pottuvoita." Syksyisin oppilaat lähtivät keräämään metsästä puolukoita, jotta saatiin lauantaina kouluruuaksi sitten ruispuolukkapuuroa (olisi tänä päivänä superkiellettyä).
Jouluna ei syöty juurikaan riisipuuroa vaan se korvatiin ohrapuurolla.

Kuvan lähde
Kaiken kaikkiaan pula-aikaa kesti 15 vuotta ja sinä aikana voimassa oli jopa 51 eri ostolupaa. Aika hurjaa. Toisaalta niinä aikoina ei ole ollut muita vaihtoehtoja kuin käyttää omaa päätään jos aikoi saada ruokaa lautaselle tai vaatetta päälle. Niinkuin sanotaan: hätä keinot keksii.
..tuo sanontakin on tainnut syntyä niihin aikoihin.

                             Stay Tuned Honey
                                     Cee

Ps. Täältä löytyy muutamia pula-aikaisia ruokaohjeita.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Synttärilahja työkaverille

Tein tuossa viime kuun puolella työkaverille parit korvakorut synttärilahjaksi. Löysin kätköistäni hänelle sopivat värit ja samalla sain joululahjoihin inspiraatiota kun kokeilin eri helmi-värivariaatioita.


Lasihelmet, kookosrondellit ja turkoosihelmet. Ajattelin tehdä tämän tyyppiset itsellenikin kunnes muistin etten voi käyttää korviksia (reiät tulehtuu heti). Mutta ehkä joulupukin konttiin sitten..


En saa näistä helmistä tarpeeksi. Mulla on näitä eri väreissä ja aina vaan ovat yhtä makeat kuin karamelli :D Jälleen toivon että voisin käyttää korvakoruja.. Byääh.

                                     Stay Tuned Honey
                                              Cee

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joululahja - buumi

Sain vihdoinkin eilen aloitettua joululahja-ideoiden kasaamisen ( kiitos Pinterest, jälleen kerran) ja joululahjojen valmistuksen. Ymmärrettävistä syistä en nyt laita tänne kuvia tekeleistä mutta joulun jälkeen sitten..  Ja siihen liittyen ilouutinen!! Pädi ja puhelin alkoivat omia aikojaan tehdä taas yhteistyötä joten saan jälleen jaettua ihan omia kuviani teidän iloksenne :D

Siskollani on kolme ihanaa lasta, Hoo 15v. Ännä 13v. ja Ässä 8v. Jostain syystä joka vuosi mietin heille lahjoja ihan ensimmäisenä, niin myös tänä vuonna. Tänään istuin ja selasin pinterestiä jotta löytäisin jonkin inspiraation jyvän ja löysinhän minä. Tein pitkän listan kaikesta mahdollisesta mitä mieleen putkahti ja etenkin kaikki mitä voin itse tehdä. Yksi parhaista ideoista oli kangasväreillä tuunatut tyynyliinat. Kontaktimuovista tehdyllä sabluunalla saa ihania juttuja tehtyä. Sama idea kävi muuten mielessäni tehdä anopille myös joku vastaavanlainen, mutta luulen että jos löydän jostain halvan t-paidan, painan siihen itse sitten tekstin. Katsotaan, mitä saan aikaan. Laitan kyllä kuvia ja raportoin. :D

Sitten mulla on eskari-ikäinen kummityttö, jolle olen keksinyt tehdä ainoastaan käsikoruja itse (vilkaise tästä millaisia koruja). Muuten olen aina ostanut vaatteita ja leluja hälle. Enkä ole varma keksinkö tänäkään vuonna mitään sen kummempaa. En kuitenkaan halua antaa mitään turhaa, inhoan epäkäytännöllisiä lahjoja joten en halua antaa VAIN JOTAIN vaan sillä pitää olla jokin tarkoitus.

Ai niin, olihan mulla anopille toinenkin idea. Mietin jo viime vuonna että tekisin fimosta hänelle marja- tai apilakorvakorut. Ideat tuli vastaan Pinterestissä (yllätys :D). Luulenpa että tänä vuonna on aika totuttaa jompikumpi näistä ideoista.

Ah, vuoden ekat glögit maistuu ihanalta. <3

Kuva Pixabaystä


                            Stay Tuned Honey
                                     Cee

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joululomaa odotellessa..

Mikä siinä on että aina aamuisin kun istun bussissa matkalla töihin, sitä olis näitä blogi-ideoita vaikka muille jakaa? Ja just silloin sitä haluaisin kirjoittaa ne kaikki tänne saman tien. Tietenkin kalenterini on sitten täynnä erilaisia pieniä raapusteluja  "idea" ... "toinen" ... "kolmas" ...
Kun sitten illalla tulen kotiin, en ota enää tolkkua niistä.

"Mitähän tuokin oli..?"  "..Ööö..?"  "Oli tälläkin varmaan joku tarkoitus...ehkä?"



Mutta tänään mulla on melko selvä visio siitä mitä aion jakaa kanssasi. JOULUINTONI! 



Sain juuri tietää viime viikolla että jään reilun kahden viikon "pakkolomalle" töistä (projektini menee tauolle ja minä siinä samalla - EI HAITTAA!! :D) ja siitäkös minä riemastuin! Ensinnäkin aion tänä vuonna ottaa tästä lomasta kaiken irti omaa aikaani ajatellen. Huomasin että meidän kylän kirjastossa on otettu käyttöön omatoimi-aika eli tarkoittaa että sinne voi tiettyinä aikoina mennä itsekseen, sisään pääsee pin-koodilla ja kirjastokortilla eikä siellä ole esim. henkilökuntaa lainkaan silloin. Mun on ehdottomasti haettava tuo omatoimi-oikeus itselleni - olis ihan mahtavaa päästä kirjastoon ilman että siellä on kauhea hälinä ja sata muuta asiakasta. Tää on niin hyvä juttu!



Tämmöinen kun olis kotonakin..

Toiseksi, yritän olla ahkera tänä vuonna ja leipoa itse meille riisipiirakat jouluksi. Kyllä, tiedän että monet teistä tekee näin joka vuosi mutta minä olen leiponut karjalanpiirakoita viimeksi yläasteella.. Luulenpa että pyydän myös anoppi-kokelaan tänne, se on vaihtelua hänellekin. Tai itse asiassa Isäntä oli puhunut hänelle jo ja anoppi taisi riemastua niin ettei meinaa housuissaan pysyä :)

Pyrin myös tekemään jokusen postauksen ainakin viimeistelyä vaille valmiiksi. Ja ehkä mä viimeistään joululomalla jaksan tapella laittaa puhelimen ja kohta-irtisanoutuvan-pädin kuntoon. Tällä hetkellä käytän kuvituskuvia täältä ja täältä.
Pahoittelen, mutta kyllä tämä taas tästä.



Olen myös erittäin iloinen saadessani kertoa että tänä vuonna saamme viettää jouluaattoa kotona. Yleensä olemme joka toinen vuosi aattona minun isäni luona ja joka toinen vuosi Isännän vanhempien kotona juhlimassa joulua. Tänä vuonna saamme mieheni vanhemmat tänne meille. <3 Lisäksi Isännän toinen sisko tulee kissoineen ja miehen poikakin on meillä. Eli meitä on kohtuullinen joukko. Mutta minua se ei haittaa, päinvastoin! Olen niin onnellinen kun saadaan juhlistaa joulua isolla porukalla.

Toisaalta olen hiukan huolestunut joulun rahatilanteesta.. Olen nimittäin varma että joulua varten ei jää kovinkaan kummoisia rahoja. Onneksi osaa jonkin verran tehdä yhtä ja toista joten taitaa olla niin että ne joille keksin jotain, saavat omatekoiset lahjat. Lapsille on varmaankin ostettava jotain pientä - lähinnä koska en osaa tehdä legoja.. Ruokien suhteen olen myös ajatellut tänä vuonna ohittaa nuo kalleimmat herkkuni - vaikka toisaalta olen aina itse ollut sitä mieltä että jouluna pitää pöydässä olla kaikkea mitä kukakin tahtoo, mutta kyllä jostain on luovuttava. Mäti ja smetana sekä lohiterriini saavat väistyä joulupöydästä tänä vuonna. Ehkä keksin jotain halvempaa tilalle ;) Ideoita otetaan vastaan.

Lopuksi jaan kanssanne yhden kauneimmista suosikki-joululauluistani.



                                 Stay Tuned Honey
                                          Cee

perjantai 20. marraskuuta 2015

Tarvitsen musiikkia.

En tiedä moniko teistä askartelee täyden hiljaisuuden vallitsessa, mutta minä harvoin ainakaan. Kuten olenkin kertonut, laitan altsua tehdessä yleensä youtubesta pyörimään Vickyn videot. Joskus kuitenkin kaipaan musiikkia ja yleensä kuuntelen jotakin suhteellisen rauhallista. Ajattelin tehdä teille listan askartelutilaan sopivista biiseistä, jotka toimivat ainakin minun kohdallani..




- José Gonzáles - Heartbeats
- Moby - Everloving
- Zero 7 - In the waiting line
- Moby - Inside


- Agnes Obel - Riverside
- Peter Gabriel - Book of Love
- Moby - Porcelain
- Trik Turner - Friends & Family


- Erik Satie - Gnossienne 1
- Yiruma - The river flows in you


- Moby - Whispering Wind
- Agnes Obel - Fuel to Fire
- Audioslave - Be yourself
- Mark Knopfler - Sailing to Philadelphia


- Joshua Radin - Winter
- The Boondock Saints - Two Ravens

Tätä listaa riittäisi vielä pitkälle mutta tässä on ne jotka eniten soivat askarrellessa. Toivottavasti sinäkin löydät niistä jonkin mieleisen. Jos löytyy lisättävää näihin, kerro ihmeessä. Olen aina valmis kuuntelemaan uusia tuttavuuksia. :)

                              Stay Tuned Honey
                                       Cee

maanantai 16. marraskuuta 2015

Onni on.. niin pienestä kiinni.

Pidimme vuosia sitten parhaan ystäväni kanssa kirjevihkoa, jota vaihtelimme aina kun satuimme näkemään. Vihkosta sai sitten lukea tapahtumia ajalta jolloin emme ehtineet nähdä tai puhua. Tosin aina kun sitten tavattiin, kaikki nämä kirjoitetut asiatkin puhuttiin läpi. :D
Samaiseen vihkoon tehtiin eräänä viikonloppuna yhdessä lista nimeltä : Syitä olla onnellinen.

  • Hampaiden pesu suihkussa (kuulostaa ehkä hassulta mutta juuri siksi se toimii)
  • Pörröiset aamutossut
  • Aamutakki (mielummin Isännän)
  • Lämmin kaakao kylmänä päivänä
  • Kun Netflixiin tulee jatkoa suosikkisarjalle (Bones)
  • Jokin vahingossa löytynyt hyvä biisi (Kotiteollisuus - Jos sanon)
  • Aamiainen sänkyyn
  • JOULU! (ja Stockmannin jouluosasto!! 8D)
  • Uusi Lego-peli Xboxille (on hauskaa pelata niitä sekä yksin että yhdessä)
  • Lohturuoka (Isännän tekemä paneroitu kana ja kermakastike)
  • Juustokakut (kuka nyt ei tule onnelliseksi palasta juustokakkua!?)
  • Uudet askartelutarvikkeet 
  • Xboxin ilmaiset fitness-ohjelmat (kotikuntosali :D)
  • Hyvä kirja(sarja)
  • Siskon lapset <3
  • Kummityttö <3
  • Lautapeli-illat hyvien ystävien seurassa
  • Pinterest (en voi tarpeeksi painottaa sitä miten rakastunut olen)
  • Massiivinen inspiraatio
  • Tanssiminen lempibiisin tahtiin
  • Se kun ei särje päätä (olen migreenipotilas)
  • Sisäinen rauha ja harmonia <3
Otan rakkaat tossuni mukaan minne ikinä matkustankin.

Tämä lista tässä oli minun tämän päivän listani, tosin se sisältää jokusen vuosien takaisen jutun (kuten tuo hampaiden pesu.. se on hullua mutta kuitenkin ihanaa).  Ja pakko pyytää anteeksi tuota tossu-kuvan laatua, jostakin syystä ipad ja iluuri ovat lakanneet yhteistyönsä ja yritän parhaillaan keksiä (helppoa ja nopeaa) tapaa saada nuo puhelimella otetut kuvat pädille jolla ne yleensä muokkaan, mutta siis nyt jouduin ottamaan tossu-kuvan pädillä ja enpäs tiennyt että siinä on nuin p*ska kamera.. :( Pahoittelen.

Harmittaa myös kun en pystynyt lukemaan teille otteita alkuperäisestä listasta.. Kirja on valitettavasti muistolaatikoissani jotka ovat askartelukirjahyllyni alimmalla hyllyllä ja siinä edessä on kaksi valtavan painavaa huonekalua joita en pysty nyt siirtämään, koska siitä tulisi korvia huumaava kolina ja Isäntä meni jo nukkumaan. Joten jääköön toiseen kertaan.

                                   Stay Tuned Honey
                                            Cee

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Elämän suurissa virroissa

Mikä on ollut sinun elämäsi suurin mutka? Minulla se on rakas puolisoni.

Kuva Pinterestistä

Tapasin hänet kun menin kolme vuotta sitten autokouluun, hän oli opettajani. Häneen iskin silmäni heti. Tiedän että monesti ihmiset ajattelevat ettei ole olemassa rakkautta ensisilmäyksellä tai ettei kenelläkään ole sielunkumppania. Totta puhuen, en ollut ennen miestäni itsekään varma onko sellaista olemassa, kuitenkin aina toivoin sellaisen löytyvän. Ja kun näin hänet, tiesin välittömästi että hän istuu kolmen metrin päässä minusta. Tiesin jo ennen kuin vaihdoimme sanaakaan.

Kun pääsin myöhemmin juttelemaan tälle satumaiselle olennolle, voin vannoa että tunsin voimakkaan magneettisen vetovoiman hänen lähellään. Kaikki oli silti täysin luonnollista, kuin olisin aina tuntenut hänet.
Myöhemmin ajo-tunneilla kaikki tunteeni voimistuivat tuhatkertaisiksi.
Joka aamu kun heräsin, hän oli ensimmäinen ajatukseni. Joka ilta kun painoin pään tyynyyn, hän oli viimeinen ajatukseni. (Sittemmin kävi ilmi että tunne oli molemmin puolinen.) Töihin mennessäni toivoin näkeväni vilauksen hänestä, keksin tekosyitä mennä autokoulun läheiselle kioskille jolla tiesin hänen usein käyvän työpäivänsä aikana. Hakkasin päätäni seinään työpaikallani, koska halusin keksiä jonkin asian jonka varjolla olisin voinut ottaa häneen yhteyttä. Eräänä päivänä hän sattui kävelemään liikkeeni ohi ja poikkesi sisään. Hän kertoi etsivänsä paperikauppaa, minä tietenkin tarjouduin oppaaksi sillä ehdolla että hän ensin polttaa tupakit kanssani. Sen päivän jälkeen hän poikkesi lähes päivittäin liikkeelläni ja minulle alkoi vähitellen selkiintyä, etten ole yksin valtavan tunnevyöryni kanssa, mutta enhän tietenkään voinut olla silloinkaan varma..

Olimme molemmat tahoillamme onnettomissa avioliitoissa ja hänellä oli pieni poikakin joten en todellakaan halunnut ryhtyä kenenkään kodinrikkojaksi, tämä siis hiukan jarrutti tilannetta. Mutta joka minut tuntee, tietää että olen hyvin avoin ihminen ja koska hänen kanssaan olin kuin vanha tuttava heti alusta pitäen, jaoin ajo-tuntien aikana hänen kanssaan kaikki iloni ja murheeni. Sain myös tietää hänen ongelmistaan ja kun hän sitten kertoi että on ajatellut erota, ymmärsin etten mene minkään ehjän väliin, kuten myös hän oli ajatellut minun kertomastani (tämäkin selvisi myöhemmin).

Joitakin viikkoja myöhemmin muutimme saman katon alle ja suhteeseemme ilmaantui isoja ongelmia. Hänellä on ollut hyvin onnettomia ihmis- ja parisuhteita menneisyydessään ja minä en osannut käsitellä asioita oikein joten kaikki johti siihen että muutamien kuukausien sotaisan yhdessä asumisen jälkeen erosimme valtavassa riidassa ja minä muutin kahdessa tunnissa ulos yhteisestä kodistamme. Valitettavasti en ollut lainkaan enää oma itseni siinä vaiheessa, oli lähellä etten masentunut vakavasti uudelleen. Tuntui kuin ylitseni olisi ajanut tavarajuna, sen jälkeen minun sieluni olisi revitty irti ja heitetty roviolle. Vaikka riitamme olivat aivan hirvittäviä, en siltikään tuntenut yhtään vähemmän rakkautta häntä kohtaan. Tiesin kaikesta huolimatta että me kuulumme toisillemme. Kun sitten keskustelimme asioista ja lämmitimme suhteen uudelleen kaikessa hiljaisuudessa, saimme asiat kuntoon ja myöhemmin hän muutti minun luokseni. (Pakko huomauttaa, etten edes muista koska olemme viimeksi tapelleet. Äksyilemme vain nälkäisinä toisillemme ja sen saa anteeksi kun antaa toiselle ruokarauhan :D)

Kaiken tämän jälkeen suhteemme on vain lujittunut. Hän on päästänyt irti pahimmista peloistaan ja minä olen löytänyt sisäisen rauhan hänen kanssaan. Elämme nyt täydellisessä harmoniassa ja haaveilemme perheenlisäyksestä. En tiedä mitä tekisin ilman rakasta miestäni (joka tänä aamuna toi aamiaisen minulle sänkyyn ilman mitään syytä <3 )

Kerroin tämän koska haluan Sinun tietävän että on olemassa Se Oikea jokaiselle
ja kun sen tapaa, sen tietää.

"The best Love is the kind that awakens the Soul, that makes us reach for more, that plants a Fire in our Hearts, and brings Peace to our minds."

                               Stay Tuned Honey,
                                             Cee

torstai 22. lokakuuta 2015

Jouluun on vielä hetki aikaa

Kääk! Tajusin tässä että joulukin on ihan tuossa kulman takana ja minä en ole aloittanut mitään valmisteluja! Apua, miksi tässä käy näin melkein joka vuosi? Lyön hattuni vetoa että muilla on tämä sama ongelma vuodesta toiseen.

Olen tietysti niitä ihmisiä jotka tykkäävät tehdä jotain itse joululahjaksi (ihan jo siitäkin syystä että olen aina PA). Viimeisinä jouluina olen tehnyt paljon koruja lahjoiksi ja jonkin verran ompeluksia.. Viime jouluna annoin anopille kaksi kauppakassia jotka oli ommeltu ikean lakanoista ja värjäsin niihin kangasväreillä ja sabluunalla pilviä. Sääli ettei mulla ole kuvaa.. Löysin idean siihen pinterestistä, oli helppo ja yksinkertainen lahja. Ja tuli käyttöön :)

Olen myös ommellut kangastilkuista kankaisia kirjanmerkkejä joita ainakin itse tykkään käyttää. Ketuttaa ne iän ikuiset paperilappuset, on paljon mukavampi kun on oma tekele siellä sivujen välissä.

Nuoremmille tein sitten ihan siemenhelmistä ja Tigerin korukuminauhasta käsikoruja.
Tuli hienoja, niissä ei mene tuhottomasti aikaa ja ymmärtääkseni niistä myös pidettiin.


Tein noita myös jokusen itselleni mm. jouluväreissä (tykkään kun jouluna voi käyttää joulukoruja).
Duunasin myös fimosta pari vuotta sitten joulukorvikset. Niiden piti mennä lahjaksi mutta olivat niin pirun hienot etten raatsinut antaa niitä pois. :D

Aikas ihanat :)

Viime joulusta jäi myös pakettikortteja yllin kyllin joten niitä ei varmaankaan tarvitse ruveta askartelemaan. Itse joulukortit on sitten asia erikseen... :D

                                                 Stay Tuned Honey
                                                           Cee

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kuitupommisämpylät

On tullut huomattua ettei Isännän vatsalle sovi tuo pelkkä vehnä laisinkaan ja se sai minut miettimään  millaisia sämpylöitä voisin leipoa jotta hänkin niitä pystyisi syömään hyvillä mielin ilman vatsavaivoja.. Etsin netistä ohjeita ja yhdistelin niitä omiin tietoihini. Halusin tehdä halvalla hyviä, maukkaita ja ravinnerikkaita leipiä..

Tässä tulos.

Kuitupommisämpylät         n. 18kpl

5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa TAI 1/2 pkt tuorehiivaa
50g sulaa margariinia
(loraus oliiviöljyä)
4-5 rkl siirappia
8 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata sämpyläjauhoilla)
3 dl ruisjauhoja
1 iso porkkana raastettuna
1-2 tl suolaa
(+ vehnäleseitä, kaurahiutaleita, puurojämät tai 1-2 tl anista)

-Sekoita siirappi veteen. Sekoita kuivat aineet keskenään, myös kuivahiiva.
-Vaivaa jauhot taikinaan, lisää rasva ja raaste (sekä mahdolliset leseet yms.)
-Kohota puoli tuntia.
-Laita uuni 200°c ja pyöritä sämpylät pellille.
Anna niiden kohota liinan alla vielä puoli tuntia.
-Paista n. 15min.
-Nauti heti lämpimänä tai pakasta pahan päivän varalle.

Omnom.. 

Herrrrkullista.

                             Stay Tuned Honey
                                       Cee

perjantai 16. lokakuuta 2015

Paholaisen hilloa

Tein tuossa taannoin satsin paholaisen hilloa kun satuin löytämään paprikaa halvalla.. Ohjeen koppasin vuosia sitten jostain nettisivulta (dansukkerilta ehkä?)..Olen jo pariin kertaan tehnyt tällä ohjeella hilloa ja aina se vaan on yhtä herkullista. :P

Nyt ajattelin jakaa tämän teidän kanssa. Kokeilkaa. NAUTTIKAA! :D


Paholaisen Hillo

800g tuoreita tomaatteja TAI
800g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400g punaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä (mietoa)
4-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt hillo-marmeladisokeria

- Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristivillot ja pane ne 30-60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomskut kylmän, juoksevan veden alla. Irrota kuoret. (seuraa tietoisku: tätä kuorimis-toimenpidettä kutsutaan KALTTAAMISEKSI.)
-Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat.


-Kaada tomaattilohkot paistokasariin. Jos käytät säilöttyjä tomskuja, kaada ne liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan.
-Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat.
(Vinkki: jos haluat lisää tulisuutta, jätä osa chilin siemenistä poistamatta. Toinen vinkki: kannattaa leikata chili kertakäyttöhanskat kädessä, tuo mehu menee kynsien alle ja pysyy siellä yli viikon..)
-Murskaa kuoritut valkosipulinkynnet (itse käytin 4 chiliä ja 4 valkosipulin kynttä, en pidä kovin vahvasta mausta).




-Lisää silput ja mausteet kasariin.


-Lisää etikka ja hillomarmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi.




Annoin tuota pienen purkillisen anopillekin joka tykkäsi tosi paljon. Voi myös tehdä esim. joululahjaksi jollekin jonka tiedät pitävän tulisesta ruuasta.

                                         Stay Tuned Honey
                                                  Cee

torstai 30. huhtikuuta 2015

Soijaa soijaa enemmän soijaa!!

Vaikken kasvissyöjä olekaan, halusin kokeilla tätä kuuluisaa (ja niin pelottavaa) soijarouhetta ja ottaa selvää mitä sillä voi tehdä. (Sitä paitsi lupasin itselleni uutena vuotena että yritän saada lautaselle enemmän kasviksia. Tämä lasketaan.)
Olin kuullut ja lukenut että soijarouheella voi mm. jatkaa jauhelihaa tai korvata sen kokonaan. Kuinka ollakaan, kaikki huhut olivat totta. 


Tein lihamakaroonilaatikkoa ja ajattelin korvata osan jauhelihasta (salaa isännältä tietenkin) soijalla. Minulla oli 700g pakkaus jauhelihaa josta lohkaisin pois noin 200g ja heitin sen pakkaseen. Tilalle otin kaapista 1,5dl tummaa soijarouhetta jonka kiehautin 5min 3dl vettä. Keitetyn soijarouheen valutin ja painelin vielä isoimpia nesteitä kauhalla pois. 
Heitin pannulle silvotun sipulin ja kuullotin, sen jälkeen jauheliha siihen paistumaan ja vähä ennen kuin jauheliha oli kokonaan ruskistunut, laitoin soijarouheen pannulle. Maustoin koko höskän ja jätin 5min sivuun maustumaan. Keitin tummaa makaroonia tarvittavan määrän ja sekoitin sen jauheliha-soijaseoksen kanssa uunivuoassa.
-Tässä kohtaa tuli isäntä keittiöön ja alkoi lappaa vuoasta makaroonimössöä suuhunsa samalla hihkuen "rakas tää on parasta makaroonilaatikkoa mitä sä oot ikinä tehnyt! Mitä tässä on?!" Mä mietin että kerronko vai väitänkö vaan mausteita laittaneeni.. Hmm.. Mutta kerroin kumminkin. Isäntä rakastui minuun kai uudelleen <3 Tie miehen sydämeen ja silleen.. Hehe! No mutta, lisäsin siihen munamaidon vielä ja paistoin tämän uuden herkun tunnin verran uunissa. Olen kyllä itsekin sitä mieltä että tämä oli elämäni paras makarooniloota! Soija ei maistu sieltä läpi, mutta se antaa kosteutta tuolle laatikolle todella ihanasti ja seuraavana päivänä laatikko oli vielä maukkaampaa!

...ai että mitäkö tapahtui sille 200g jauhelihapalalle? Sitäkin jatkettiin soijalla ja tehtiin pizzaa. Erittäin ihanaa tuli!
Suosittelen kokeilemaan!

                     Stay Tuned Honey
                             Cee



maanantai 27. huhtikuuta 2015

DIY Sabluunat

Halusin eilen kokeilla tehdä itse sabluunoita, joita voisin käyttää altsun tekemiseen ja tietysti muuhunkin. Ostin tuossa taannoin kirjaintarroja ison arkin ja pakkauksessa oleva taustakartonki oli minusta juuri hyvä tähän tarkoitukseen. Siinä oli kiiltävä muovitettu pinta toisella puolella ja se käy mainiosti kun pitää kuitenkin pyyhkiä aina maalit ja musteet pois sen pinnasta.. Jos haluat kokeilla tätä kotona, uskon että normaali kartonki käy myös.

Prosessi käynnissä..

Ja kuten kuvasta näkyy, tarvitset myös terävän veitsen. En tiedä miksi tuota kuvassa olevaa teräasetta kutsutaan, minä puhun siitä kirurgiveitsenä. Muistaakseni se maksoi 3-4€ paikallisessa paperikaupassa ja pakkauksessa oli mukana myös varateriä. Kätevä työkalu, sopii hyvin myös kotitekoisten leimasimien valmistamiseen.

Huomaa kiiltopinta.

Otin hiukan mallia Tim Holtzin sabluunoista jos et huomannut :D Pidän niistä valtavasti mutta en ole törmännyt niihin vielä niissä askarteluliikkeissä joissa asioin.. Ja uskoakseni ne ovat suhteellisen hintavia joten tällaiset kotitekoiset passaavat minulle juuri nyt. Ne ajavat asiansa.

Mitäs tykkäät?

Tuon läiskän leikkaamisessa meinasi mennä herneet palkoineen nenään, mutta onnistui se kuitenkin ja yllättävän hienokin siitä tuli vaikka itse kehunkin. Pilkkusabluunan tein one-hole-puncherilla ja se toimi paremmin kuin arvasin. <3


Tähän sabluunaan käytin kaikkia kuviorei'ittimiäni. Ei niitä montaa ole - myönnetään. Halusin kuitenkin kokeilla niitäkin, kohta saat nähdä lopputuloksen...

Ruutukurkolle tuli parempaa käyttöä..

Kokeilin myös tehdä vanhasta pelikortista tällaisen ja sitä voin suositella sinullekin. Sain huomata että muovitetut pelikortit sopivat tähän hommaan ihan mainiosti! Käytin myös noita ulosleikattuja nuolia ja niin voit käyttää sinäkin. Lopputulos oli hieno!


Tein testialtsun sivuille hiukan kokeiluja ja suurimaksi osaksi tuli hyvää jälkeä ja sabluunat toimivat hyvin. Kuvasin kaikki tulokset mustetyynyjen kera jotta näät mitä väriä olen käyttänyt.



Tekemäni "kahviläiskät" olivat myös hienot, vaikkakin ne kaikkein pienimmät reiät eivät näy. Pitää ehkä isontaa niitä tai.. Antaa olla. Vähä se kyllä minusta näyttää että jotain puuttuu, eikö sinustakin?



Hehe, äsken tajusin että tästä jäi sabluuna kuvaamatta.. No ei se mitään. Saat varmasti kuviosta selvää niin paljon että tajuat mitä olen hakenut takaa.. :) Ja pakko sanoa että tämä väri on syötävän ihana!


I see spots..
Pilkkusabluunasta tuli hyvä. Ei lisättävää.

Neliapilasta varret puuttuu..

Tämä oli muuten ihan kiva, paitsi että leimatessa nuo varret eivät näkyneet. Uskoisin tämän toimivan paremmin maalin kanssa. Leimasin on Tiimarin loppuunmyynnistä ostettu.


Tähtiä ja kukkia ei tahtonut erottaa toisistaan..


Pelikorttisabluuna toimi hyvin, pisaroista vaan osa oli liian pieniä joten näkyvyys oli vähän kehno mutta uskoisin niidenkin toimivan maalin kanssa paremmin kuin musteen. Tai ehkä minä vaan suurennan niitä kuvioita :D


Ja nämä nuolet tein niillä irtileikatuilla nuolilla. Tykkäsin näistä myös <3

Comic-like.
Kokeilin myös hiukan lisää ja näin sain nuo pienimmätkin esille jotka eivät tahtoneet muuten näkyä.
Tuo tulee näyttämään niin kivalta kun taas alan altsuttamaan tuota Isännän kirjaa :)

Mikä näistä oli sinun suosikkisi?


                          Stay Tuned Honey
                                   Cee




lauantai 25. huhtikuuta 2015

Minun nurkkani

VIHDOINKIN!
Mun askartelunurkkani on kolmanneksen verran auki ja toiminnassa! Hazaaa!!
Voi tätä riemun päivää! Meillä on Jäpä taas käymässä kuten yleensäkin joka toinen viikonloppu ja kun Isäntä ja Jäpä menivät vetämään päikkäreitä tänään, minä aloitin viimeisten askartelutarvike-laatikoiden purkamisen. Kun kaikki oli purettu, aloin järjestellä kaikkea paikalleen. Omistan siis aikamoisen askartelutarvike-varaston kuten moni muukin meistä käsityöihmisistä ja niiden paikalleen asettelu ja oikeiden paikkojen löytäminen on aikaa vievää puuhaa.
((Tom Morello : The Nightwatchman - The Road I Must Travel))
Aloitin kuitenkin askartelupapereistani ja etenin hitaasti helmiin, maaleihin ja nauhojen kautta toimistotarvikkeisiin (järjestelin samalla Isännän tietokonepöydän tarvikkeet uudelleen - joku vois väittää että mä olen hiukan ADHD... hihii!) ja kun kaikki tarpeellinen oli paikallaan, järjestin pöydälleni kolmanneksen verran tilaa itselleni. Tämä on pieni askel teille muille mutta suuri voitto minulle itselleni!! Hohoo, voin vihdoinkin istua oman pöytäni ääreen ja tehdä mitä lystään, jättää kaikki sotkut siihen jos siltä tuntuu ja jatkaa sitten kun inspiraatio palaa. 
..Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset.

Julistan tämän nurkan omakseni!

Jos katsot tarkkaan, huomaat tuossa oikeassa laidassa palan pahvilaatikkoa
ja sen päällä vaalean mötikän.. Pahvilaatikko on purkamatonta olohuoneeseen kuuluvaa koristesälää, vaalea juttu sen päällä on osa hienoa retrotuolia joka oli täällä kun aloimme remontoida. Sen oli määrä joutua kaatopaikalle, mutta minä heittäydyin sen päälle koko vartalollani ja parkumalla ja ulvomalla se sai jäädä. Se on kangasosien pesua vaille valmis käyttöön. Otan kuvia kun saan sen homman tehtyä.. Ensi kesän keskiviikkona. Mutta siis, tämän näköinen pöydästä tuli. Mietit varmaan että mikä kolmasosa pöydästä..? Askartelupöytäni on siis L-kirjaimen muotoinen lisäosineen ja kuvassa ei näy mutta oikealla puolella on ulosvedettävä pitkä lisäpöytä. Senkin päällä on vielä pahvilaatikko.. Ehhehee.. :D

Onpas suhruinen kuva, sori.. :/

Tuo hyllykkö tuossa pöydällä on tyhjänpuoleinen siksi etten vielä ole saanut inspiraatiota tehdä juuri mitään - yleensä täytän sen helmirasioilla jos teen koruja ja sitten taas maaleilla sekä muilla altsu-tarvikkeilla kun se inspiraatio kutsuu.. Plus se on tyhjä kaikesta "rekvisiitta-krääsästä" koska halusin näyttää sen ihan koruttomasti juuri näin.
Tulevaisuudessa se tulee pursuilemaan joka suuntaan..

Ylpeyden aihe. <3

((Gnarls Barkley - Crazy)) Hyllykön alta pilkistää vihreä pikkuvihkoni, johon
 kirjaan blogi-ideat ja muut aiheeseen liittyvät jutut. Siellä on postausideoita, piirroksia joistakin prototyypeistä jotka ovat vielä suunnitteilla, olen kirjannut tunnisteet blogeistani ylös ja siellä on lempiblogieni osoitteita. Pitää muuten hiukan päivittää sitä sivua, sain sähköpostia blogilistalta jossa kerrottiin että heidän sivustonsa lopetetaan 1.6.15. Minä käyn usein blogilistan kautta lukemassa suosikkiblogejani ja etsin uutta lukemista - tämä uutinen
alkoi ketuttaa kyllä ihan urakalla.
Tietääkö kukaan onko missään vastaavaa sivustoa?

Timantin kova korupuu

Rakastuin tuohon timanttiseen korupuuhun Tigerissä, taisi maksaa 3-4€.
Siinä on hyvä säilyttää valmiita myyntiin meneviä korvakoruja ja se on hyvä myös korujen kuvaamiseen. Se ei ole liian iso eikä siis vie tilaa juuri lainkaan ja se on helppo siirtää silti sivuun jos tarvitsee. Tuo värikäs moniosainen rasiatorni oikealla on myös Tigeristä (taisi maksaa peräti 1€). Siinä on kätevää säilyttää pienimpiä koruosia ja
vaikkapa keskeneräisiä korviksia.
Ihan loistava ja hintansa väärtti sanoisin. ;D

Haloo??

Etsiskelin pitkään tuollaista muistilapun pidikettä (onko tuolla joku oikea hieno nimi?) joka olisi pieni ja sopisi minun makuuni. Tälläinen 1€ hintainen kaveri lähti sitten eräänä poutapilvisenä päivänä mukaan Tigeristä (kohta pitää pyytää niitä sponsoriksi, tämä tuntuu mainostukselta.. Ei ole tarkoitus). Kotona huomasin että se on täydellinen pari kirpparilta mukaan tarttuneen minipuhelinkopin kanssa. Olen jostain syystä mieltynyt kaikkiin näihin britti-puhelinkoppi juttuihin. Meiltä löytyy myös peltinen puhelinkoppi-säästöpossu ja minulla on jossain kätkössä puhelinkoppi-sisustuskortteja.. Pitääkin etsiä ne. Hmm..

Peltipurkki kokoelma

Olen myös hurahtanut peltipurkkeihin.
Tuo violetti Twinings-purkki löytyi faijan luota vahingossa, se oli jo pussissa matkalla metallikeräykseen. Nappasin sen heti ja annoin sille hyvän kodin :)
Se odottaa vielä sopivaa sisältöä, mutta takaan että kyllä sellaista löytyy aikanaan.
Sen vieressä seisova Droste's-purnukka löytyi kai kirpparilta vuosia sitten.
Sitten siellä kaukana näkyy tuo Ikean peltikaveri keltaisine pallokuvioineen. Ostin hetken mielijohteesta tuon kolmen purkin sarjan kerran ja tämä purkki pitää sisällään kaikki yrttisiemen-pussini. Kaksi muuta sarjaan kuuluvaa löytyy keittiöstä - tuosta asteen isommassa purkissa on mannaryynit ja pienimmässä purkissa pidän laskujen kirjekuorista valmiiksi leikattuja ostoslistoja. Kyllä, kierrätän laskujen kuoretkin. Käytän niitä joskus myös vihkojen sidonnassa ja tietysti ihan muistilappuina esimerkiksi työpöydälläni.
Ah, ja saatat ihmetellä tuota pinkkiä möykkyä Twinings-purkin päällä.
Se on lasinen tuhkakuppi. Kinusin sen äitipuoleltani lahjaksi joskus vuonna.. grhm... monta vuotta sitten. Sen pituinen se.


Noin, nyt olet tutustunut minun (toistaiseksi) vaatimattomaan askartelupöytääni.
Toivottavasti viihdyit kiertoajelulla ja sait riittävästi tietoa esillä olleista nähtävyyksistä.
Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan, heitä kommenttia boksiin. Vastaan mielelläni.

                                          Stay Tuned Honey
                                                   Cee

Tripod for dummies ja vlogi-opiskelua

Taas yön tunteina sängystä käsin kirjoittelen, sinkosi tuo herne nenään kun pinterest heitti mut ulos 763 kertaa tänään. Kokeilin kyllä käynnistää padin uudelleen ja tyhjensin pinterestistäni selaushistoriat ja välimuistit, ei auta. Olen kai pintannut tänään liikaa.. No jaa onhan se kellokin yli kaksi aamuyöllä.

Mutta asiaan taas. Olen tässä miettinyt jonkin aikaa videon tekemistä. Aihe on kyllä pikkuisen hakusessa ja samalla etsin myös DIY-ohjeita iPhone-tripodille. Nääs minä kun en omista tripodia mutta kätevänä käsityönaisena osaan varmasti tehdä sellaisen. Ja kun tässä olen reilut 7 tuntia taas istunut surffaamassa netissä, etsien hyviä ohjeita tuolle tripodille.. Voin kertoa että repesin täysin kun tajusin että minun tarpeisiini sopivin tripod/ständi tehdään jumboklemmarista :D ja löysin sille ihan tutoriaalinkin youtubesta (olen kahlannut tänään läpi varmaankin yli puolet noista aiheeseen liittyvistä tutoriaaleista). 


Tripod for dummies

Voiko tuon yksinkertaisempaa olla? :D  eli näillä eväillä saattaa hyvinkin olla että kun saan tuon askartelupöytäni kaivettua esille tuolta rojuista (ensi kesän keskiviikkona) saat nähdä jonkinlaisen kotivideon ;) eikä saa sitten nauraa.. Pfft! Siitä vaan ku repeilet, ehkä siitä urkenee minun komedia-urani ;) ..jos sinulla on aiheeseen liittyen vinkkejä (kumpaan tahansa aiheeseen), otan niitä mielellään vastaan.
                     (P.s. Kuva on lainattu googlelta)

                                   Stay Tuned Honey
                                           Cee

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Blogitusta ja omppumehua näin aamupalaksi

Tuossa tunti sitten nostin pään tyynystä kun puhelin värisi yöpöydällä. Anoppi laittoi whatsappiin että pääsee tänään sairaalasta ja kertoi kellon ajan koska saisi mennä hakemaan. On ollut pari viikkoa siellä joten jo oli aikakin päästä pois :) Mulla on siis yksi niitä kultaisia anoppeja, joiden kanssa ei voi olla tulematta toimeen. Hän on aivan uskomaton persoona, niin kiltti, mukava ja ajattelevainen. Itse asiassa hän on siis vielä anoppiKOKELAS mutta luulenpa ettei hän pane pahakseen vaikka jätän kokelaan pois :)

Eilen aukaisin taas pitkästä aikaa blogin jonka löysin melkein vuosi sitten vahingossa.
Refashionista. Oletko kuullut siitä? Jos olet ompelusta kiinnostunut, kannattaa käydä vilkuilemassa. Jillian tekee kierrätysvaatteista ompelemalla uutta ja hänellä on hyvät kuvat sekä hauskat tekstit (mikäli ymmärtää lontoota).
Itseäni jurppii kun ompelukoneeni oikuttelee. En ole tosin vähään aikaan ommellut yhtään mitään mutta nytkin olisi ideoita vaikka mihin enkä halua ottaa koko konetta edes esille kun tiedän että tulen tappelemaan niiden hyppytikkien ja muiden ongelmien kanssa. Grr.. Käytössäni on siis ikääntynyt Eva. Kuulemma on muuten hyvä merkki.. Voi olla käyttäjävikakin.

Eva


Mrs. Kiukuttelija

Mutta luulenpa että jossain vaiheessa panostan ja ostan uuden ompelukoneen. Jonkun perushuristimen jolla pärjään päivästä toiseen. Tai sitten pihistän ja ostan käytetyn torilta.

Jassoo, Isäntä heräsi. Kohta tarttee vissiin lähteä.

                                     Stay Tuned Honey
                                              Cee

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hukassa taas

Eilen kävin ensimmäistä kertaa talven jälkeen lenkillä. Käytiin Isännän kanssa tutustumassa meidän uuden asuinpaikkamme purtsiin ja on se ihan mukava, myönnetään. Tosin reitit on niin huonosti merkattu että mikä alunperin piti olla 4-5km lenkki, tulikin loppupeleissä olemaan 8km lenkki. Kokeilin ennen lenkkiä myös Isännän suostuttamana ottaa proteiinijuomaa ja jotain Fucked up:in kaltaista piristettä. Röyhtäilin koko lenkin ajan esanssibanaania (proteiinijuomaa). Muuten ne kyllä toimi.. Ei tullu lihakset kipeiksi, vain loppumatkasta väsyneiksi.
Lenkin päälle kaaduin sohvalle ja nukuin pari tuntia. Että semmoinen kevään liikunnallinen aloitus.

Juu,tämä fitness-päivitys loppuu nyt tähän. En jaksa näitä itsekään.

Tein uuden vuoden lupauksen terveellisemmistä elämäntavoista ja tupakoinnin lopetuksesta.
Se oli oikeasti jo hyvällä mallillakin kunnes tuli tuo remppamuuttohässäkkä (kämpän tyhjennys vanhoista kamoista ja papereista,remontti sekä pakkaus ja muutto tapahtuivat siis alle kolmessa vkossa) ja sen jälkeen kaikki onkin ollut ihan hakusessa. Tuntuu ettei pääse enää vanhaan rytmiin vaikka mitä yrittäisin. Ja kyllä minä tupakoin vielä. Vaikken tosin askia päivässä niinkuin ennen vaan 5-6 savuketta. Hyvinä päivinä jopa vähemmän.
Otan tästä aikamoisen patin päähäni enkä edes osaa korjata tätä tilannetta. Kai sekin on vain siitä kiinni miten kovan niskalenkin saan itselleni. Juuri tällä hetkellä en mitään.. Johtuu kai myös siitä etten ole saanut tätä huusholliakaan valmiiksi - mutta se ei olekaan täysin minun vikani.
Ei, nyt loppuu tämä keskustelu. En jaksa tätä enää edes itseni kanssa. Kaikki asiat hoituvat aikanaan ja tavarat löytävät aikanaan paikkansa, ei sitä auta miettiä jos ei pysty tekemään asian hyväksi nyt mitään.
Toivoisin kyllä että voisin päivittää jotakin askarteluja teille mutta en edelleenkään pääse lähellekään askartelutilaani enkä ole purkanut kaikkia tarvikkeitani edes. Jospa ottaisin tämän päivän agendaksi saada edes tuon isoimman laatikon purettua tuosta pöydältä.. Siellä on melkein kaikki mun laukut enkä ollenkaan tiedä,mihin ne laittaisin. Vaatehuoneesta puuttuu vielä isoin hylly johon olin niitä vähän suunnitellut.. Tällaisten asioiden takia kaikki on viivastynyt. Huoh. Vielä joku päivä...

                                Stay Tuned Honey
                                         Cee


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Öisiä haaveita ja pitkitettyjä juttuja

Kello on kolme yöllä. Isäntä nukkuu rauhallisesti vieressä. Tuo ihana tuhinahengitys on sitten rauhoittavaa.

Paljon on taas tapahtunut sitten viime kerran. Toisten muutosta tuli meidän muuttomme (tarjoutui halpa kämppä ja vieläpä isompi) ja sitä ennen koko 76 neliötä piti remontoida lähes täydellisesti. Remontti on jalkalistojen osalta edelleen kesken (osa puuttuu vielä) ja tavaroiden purkaminen on myös ihan kesken (muutto oli jo puolitoista kk sitten).. Askartelunurkkaan ei ole toistaiseksi mitään asiaa, siellä on jalkalistoja ja laatikoita ja ja ja.. Eli mitään askartelukuvia ei ihan lähipäivinä ole tulossa - ikävä tuottaa pettymys.

Ääh, kuuma!

Tässä on ollut jos jonkinlaista tapahtumaa muuton jälkeenkin. Anoppikokelas joutui isoon leikkaukseen ja on edelleen sairaalassa mikä tietysti stressaa kaikkia ja pistää miettimään mikä on tulevaisuus..
Itse olen tänään ja eilen pakottautunut ajattelemaan omaa tulevaisuuttani. Eilen sain työkkärin sivut pitkästä aikaa auki ja löysin jotain mielenkiintoistakin. Tänään yritin kirjoittaa CV:n omalla läppärilläni mutta sain taas todeta että Bill Gates ei ole todellakaan niin älykäs jätkä mitä se kuvittelee olevansa - toisin sanoen windows ei auennut (ja ei kyseessä ei todennäköisesti voi olla virus tms koska tuo roppana on vasta hetki sitten formatoitu ja puhdistettu eikä sitä ole edes käytetty sen jälkeen kuin ehkä 4krt). 
Lähetin yläkerran isännälle ensi vkonlopun lottovoitosta ison toiveen sillä tahtoisin kovasti ostaa oman applen läppärin... Mutta takaisin asiaan, eli wintoosa kieltäytyi yhteistyöstä joten oli pakko istua miehen mäkin eteen ja miettiä mistä löydän tekstinkäsittelyohjelman.
Oletteko koskaan kuulleet google docs:ista? Minä olin mutten tiennyt sen olevan myös ilmainen tekstinkäsittelyohjelma. Sain ansioluetteloni kirjoitettua ja vielä muutettua sen moneen eri tallennusmuotoon joita saattaisin jatkossa tarvita. Huomenna siis iloisin mielin laittamaan työpaikkahakemuksia tuoreella (joskin lyhyellä) CV:llä. 

                    Stay Tuned Honey
                                Cee

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Altsupohjustus

Kunpa saisin itseäni niskasta kiinni joskus. En ole juurikaan saanut aikaiseksi tuhrattua mitään järkevää, tosin on tässä ollut nyt yksi muuttohommakin kesken (ei oma) ja on pitänyt kiirettä sitä tehdessä. Kahdestaan Isännän kanssa tyhjennetään yhtä huoneistoa jossa on ollut tilitoimisto joskus ja voi sitä mappien määrää kerrostalokolmiossa. Ja tietenkin kaikki on säästettävä kun verottaja niin vaatii. Huoh.. Mutta työkeikka ja rahaa se meille on joten en siinä mielessä valita yhtään. Kun paikka on tyhjätty, alkaa pintaremontti. :)

Leimasinpohjalta

Ostin aikanaan tiimarin viimeisistä alennuksista erivärisiä leimasintyynyjä ja kokeilin tehdä niillä hyvin simppeliä pohjustusta altsuun. Väreinä neonpinkki, oliivinvihreä ja taivaan sininen. Tuli ihan siisti pohja, se kuitenkin kaipaa jotakin kerrostusta nyt. En ole vielä keksinyt mitä se on joten tämä on auki mutta ehkä saatte kuvaa jos keksin mitä se jokin on.

Syy etten laita Isännälle tulevasta altsusta kuvia kauheasti tänne on se että muistelen niissä meidän menneitä aikojamme ja ne ovat hyvin henkilökohtaisia tekstejä joita en halua jakaa (plus että Isäntä saattaa lukea tätä joskus ja en halua hänen näkevän keskeneräistä työtä). Siksi pitäisi saada itseäni otettua sieltä niskavilloista kiinni ja vähä ravistella koska se testialtsu olisi aloitettava ihan kunnolla. Olenhan minä nyt jotain tuherrusta ja maalisotkua sinne saanut aikaan mutta... Enpä kehtaa niistä ottaa kuvia.

Hei, kokeilin minä sitä gessoakin. Vain yhdelle sivulle toistaiseksi ja totesin että kerros oli ihan liian ohut mutta kokeiltu on..

Tuhrut ovat sanomalehdestä
Oli syystä taikka toisesta pakko laittaa gesson levityksen jälkeen kirja hetkeksi kiinni ja laitoin väliin sanomalehteä.. No arvaahan tuon että se kerkisi kuivumaan sivulle mutta totesin että sepä ei haittaa, teen noita tuhruja lisää kun jatkan seuraavan kerran tuon gesson kanssa pelleilyä.

En ole muuten varmaan kertonut että yleensä aina kun teen altsuani kotosalla, laitan pädistä pyörimään suosikkini Vickyn Art Journal-videot. Niistä saa niin valtavasti inspiraatiota tekemiseen.
En kuitenkaan pystyisi tekemään altsua kenenkään muun läsnäollessa paitsi jos saan olla hiljaa koska en ollenkaan osaa keskittyä sen tekoon muuten.

                         Stay Tuned Honey
                                  Cee

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kadonneet ja löytyneet

Minulla menee kaikki harrastukset ihme syklissä - ne tulee ja menee kausittain. Nyt vaikuttaa siltä että pelikausi on alkamassa. Olen pitkästä aikaa lämmennyt Nintendo Ds:lleni ja pelannut ahkerasti. Ei huvita tehdä paljon muuta. Kyllä se tästä taas, älkää huolestuko. :)

-Wanted-

Pakko kumminkin kertoa edes jotain ilouutisia. Löysin kauan(!!!) kadoksissa olleet leimasimeni. Olen saanut nämä kai joltakulta joskus vuonna käpy ja kivi, enkä silloin ymmärtänyt edes että miten tälläisiä voi käyttää,onko ne tarkoitus itse liimata johonkin puupalikkaan jotta niitä voi normaalisti käyttää.. Heeei, en minäkään voi kaikkea tietää :D Mutta nyt tiedän ja hankintalistalla on se akryylipalikka jonka avulla näidenkin käyttö olisi niin paljon helpompaa! En vain ole nähnyt niitä sopuhintaan vielä joten etsinnät jatkuvat..

Ai missäkö nämä olivat? No fimolaatikossa tietenkin (o.O?)

Niin, teen myös fimotöitä aina silloin tällöin..Viime aikoina ovat jääneet vähän vähemmälle mutta kyllä sekin aika taas koittaa. :)

                           Stay Tuned Honey
                                    Cee