torstai 22. lokakuuta 2015

Jouluun on vielä hetki aikaa

Kääk! Tajusin tässä että joulukin on ihan tuossa kulman takana ja minä en ole aloittanut mitään valmisteluja! Apua, miksi tässä käy näin melkein joka vuosi? Lyön hattuni vetoa että muilla on tämä sama ongelma vuodesta toiseen.

Olen tietysti niitä ihmisiä jotka tykkäävät tehdä jotain itse joululahjaksi (ihan jo siitäkin syystä että olen aina PA). Viimeisinä jouluina olen tehnyt paljon koruja lahjoiksi ja jonkin verran ompeluksia.. Viime jouluna annoin anopille kaksi kauppakassia jotka oli ommeltu ikean lakanoista ja värjäsin niihin kangasväreillä ja sabluunalla pilviä. Sääli ettei mulla ole kuvaa.. Löysin idean siihen pinterestistä, oli helppo ja yksinkertainen lahja. Ja tuli käyttöön :)

Olen myös ommellut kangastilkuista kankaisia kirjanmerkkejä joita ainakin itse tykkään käyttää. Ketuttaa ne iän ikuiset paperilappuset, on paljon mukavampi kun on oma tekele siellä sivujen välissä.

Nuoremmille tein sitten ihan siemenhelmistä ja Tigerin korukuminauhasta käsikoruja.
Tuli hienoja, niissä ei mene tuhottomasti aikaa ja ymmärtääkseni niistä myös pidettiin.


Tein noita myös jokusen itselleni mm. jouluväreissä (tykkään kun jouluna voi käyttää joulukoruja).
Duunasin myös fimosta pari vuotta sitten joulukorvikset. Niiden piti mennä lahjaksi mutta olivat niin pirun hienot etten raatsinut antaa niitä pois. :D

Aikas ihanat :)

Viime joulusta jäi myös pakettikortteja yllin kyllin joten niitä ei varmaankaan tarvitse ruveta askartelemaan. Itse joulukortit on sitten asia erikseen... :D

                                                 Stay Tuned Honey
                                                           Cee

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kuitupommisämpylät

On tullut huomattua ettei Isännän vatsalle sovi tuo pelkkä vehnä laisinkaan ja se sai minut miettimään  millaisia sämpylöitä voisin leipoa jotta hänkin niitä pystyisi syömään hyvillä mielin ilman vatsavaivoja.. Etsin netistä ohjeita ja yhdistelin niitä omiin tietoihini. Halusin tehdä halvalla hyviä, maukkaita ja ravinnerikkaita leipiä..

Tässä tulos.

Kuitupommisämpylät         n. 18kpl

5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa TAI 1/2 pkt tuorehiivaa
50g sulaa margariinia
(loraus oliiviöljyä)
4-5 rkl siirappia
8 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata sämpyläjauhoilla)
3 dl ruisjauhoja
1 iso porkkana raastettuna
1-2 tl suolaa
(+ vehnäleseitä, kaurahiutaleita, puurojämät tai 1-2 tl anista)

-Sekoita siirappi veteen. Sekoita kuivat aineet keskenään, myös kuivahiiva.
-Vaivaa jauhot taikinaan, lisää rasva ja raaste (sekä mahdolliset leseet yms.)
-Kohota puoli tuntia.
-Laita uuni 200°c ja pyöritä sämpylät pellille.
Anna niiden kohota liinan alla vielä puoli tuntia.
-Paista n. 15min.
-Nauti heti lämpimänä tai pakasta pahan päivän varalle.

Omnom.. 

Herrrrkullista.

                             Stay Tuned Honey
                                       Cee

perjantai 16. lokakuuta 2015

Paholaisen hilloa

Tein tuossa taannoin satsin paholaisen hilloa kun satuin löytämään paprikaa halvalla.. Ohjeen koppasin vuosia sitten jostain nettisivulta (dansukkerilta ehkä?)..Olen jo pariin kertaan tehnyt tällä ohjeella hilloa ja aina se vaan on yhtä herkullista. :P

Nyt ajattelin jakaa tämän teidän kanssa. Kokeilkaa. NAUTTIKAA! :D


Paholaisen Hillo

800g tuoreita tomaatteja TAI
800g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400g punaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä (mietoa)
4-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt hillo-marmeladisokeria

- Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristivillot ja pane ne 30-60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomskut kylmän, juoksevan veden alla. Irrota kuoret. (seuraa tietoisku: tätä kuorimis-toimenpidettä kutsutaan KALTTAAMISEKSI.)
-Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat.


-Kaada tomaattilohkot paistokasariin. Jos käytät säilöttyjä tomskuja, kaada ne liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan.
-Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat.
(Vinkki: jos haluat lisää tulisuutta, jätä osa chilin siemenistä poistamatta. Toinen vinkki: kannattaa leikata chili kertakäyttöhanskat kädessä, tuo mehu menee kynsien alle ja pysyy siellä yli viikon..)
-Murskaa kuoritut valkosipulinkynnet (itse käytin 4 chiliä ja 4 valkosipulin kynttä, en pidä kovin vahvasta mausta).




-Lisää silput ja mausteet kasariin.


-Lisää etikka ja hillomarmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi.




Annoin tuota pienen purkillisen anopillekin joka tykkäsi tosi paljon. Voi myös tehdä esim. joululahjaksi jollekin jonka tiedät pitävän tulisesta ruuasta.

                                         Stay Tuned Honey
                                                  Cee